Markkinakolmosen kilpailuetu, Pihlajalinnan Tuomas Hyyryläinen?

Pihlajalinnan liikevaihdon rakenne on muuttunut radikaalisti. Viime vuonna julkisista palveluista tuli enää 270 miljoonan euron, yksityiseltä puolelta jo 450 miljoonan euron liikevaihto. Yhtiö on onnistunut paikkaamaan ulkoistuspalveluiden eroosion yksityisen puolen kasvulla. Erityisen vahvaa kasvu on ollut vakuutusasiakkaissa. ”Joskus esimerkiksi markkinakolmosena on kiva olla, koska voi tehdä sellaisia asioita, jotka joillekin toisille toimijoille eivät ole yhtä luontevia”, Pihlajalinnan toimitusjohtaja Tuomas […]

Markkinakolmosen kilpailuetu, Pihlajalinnan Tuomas Hyyryläinen? Read More »

Maailman laadukkaimmat yhtiöt, Sifterin Santeri Korpinen?

Kuinka suodatetaan kiinnostavimmat 30 maailman 65 000 yhtiön osakeavaruudesta? Sifterin toimitusjohtaja Santeri Korpinen kertoo, mitä mekaanisia kriteerejä laatuyhtiöihin erikoistunut rahasto käyttää sulkiessaan pois sijoituskohteita. Jos sinnikäskään eliminoiminen ei tuota tulosta, Sifterin analyytikot alkavat rakentaa sijoitushypoteesia: miksi yhtiö voisi olla hyvä sijoitus? ”Onko pysyvää kilpailuetua? Onko ansaintamallissa jotain kiinnostavaa? Hetkinen! Poraudutaanpa tähän syvemmälle.”

Maailman laadukkaimmat yhtiöt, Sifterin Santeri Korpinen? Read More »

Suljetaanko seuraavaksi metsärahastot?

Avoimet metsärahastot ovat tarjonneet komeita tuottoja, sillä raakapuun hinta on noussut tuntuvasti Venäjään kohdistuvien pakotteiden myötä. Hyvät tuottoluvut ovat pitäneet myös nettolunastukset kurissa. Monologi-Grillissä pureudutaan OP:n, S-Pankin ja United Bankersin metsärahastoihin. Mihin ne sijoittavat ja kuinka ne määrittävät omaisuutensa arvon?

Suljetaanko seuraavaksi metsärahastot? Read More »

Varmista paikkasi jonon kärjessä!

Kun tilaat uutiskirjeen, sinulle on ok, että Grilliltä tulee silloin tällöin viestejä, joissa voi olla myös mainoksia. Olet tutustunut Grillin tietosuojakäytäntöihin. Voit perua uutiskirjeen milloin vain.