Kannattaako listautumisiin osallistua?

Kun yhtiö tai sen vanhat osakkeenomistajat tarjoavat kerralla suuren määrän osakkeita ostettavaksi, hinta joustaa alaspäin. Tämä kysynnän ja tarjonnan laista johdettu sääntö tuntuu pitävän paikkansa pörssilistautumisen yhteydessä järjestettävissä osakeanneissa ja -myynneissä.

Floridan yliopiston professori emeritus Jay Ritter on tilastoinut kaikki yhdysvaltalaiset listautumiset 1980-luvun alusta nykypäivään. Pitkälti yli 9000 listautumista sisältävän aineiston viesti on selvä: listautuvan yhtiön osakekurssi ensimmäisen kaupankäyntipäivän päätteeksi tapaa yleensä olla selvästi listautumisannin tai -myynnin hintaa korkeampi.

Ritterin data osoittaa, että ensimmäisen päivän nousu on ollut keskimäärin 19 prosenttia.

Suomessa viimeaikaisten listautumisten ensimmäisen pörssipäivän pikavoitot ovat olleet selvästi pienempiä. Siihen voivat vaikuttaa esimerkiksi markkinan kuumuus tai kylmyys, listautumisten luonne ja tietenkin hinnoittelun kireys.

IPO-guru Ritterin datassa on ensimmäisen päivän nousun lisäksi toinen varsin vakuuttava tilastollinen havainto: listautuneiden yhtiöiden osakkeet kehittyvät pörssissä markkinaa ja verrokkejaan kehnommin.

Ensimmäisen kaupankäyntipäivän päätöskurssista laskettuna seuraavien kolmen vuoden aikana IPO-yhtiöiden osakkeet ovat tuottaneet peräti yli 20 prosenttia markkinatuottoa huonommin. Ritter on laskenut tuotot myös suhteessa tilastollisesti määriteltyyn vertailuryhmään. Omista vertailuryhmistään listautujat ovat jääneet jälkeen yhdeksän prosenttia.

Ensimmäisenä pörssipäivänä kertoimet eivät siis ole sen puolella, että uuden pörssiyhtiön osaketta kannattaisi ostaa.