3Q25: Salkkuun kolme uutta osaketta

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin ja koko ajan lisää halvenneisiin it-konsulttiyhtiöihin.

Myyntejä kolmen kuukauden jaksolla ei tullut ainuttakaan, minkä osin selittää se, että WithSecure muuttui lunastustarjouksen myötä kuolleeksi paperiksi, jolla ei saa osakemarkkinariskiä. Indeksisijoittamisen puolella siirtyminen erikoistuneista indekseistä kohti laajoja indeksejä eteni hitaasti mutta määrätietoisesti.